|

Rahtiliikenteen arvioidaan jatkuvan Saimaalla pakkasista huolimatta tammikuulle asti

Joensuun Laivaus Oy:n toimitusjohtaja Markku Pennanen arvio, että laivaliikennekautta kyetään jatkamaan jopa tammikuulle asti. Tällä hetkellä laivojen apuna on kaksi jäänmurtajaa Joensuun ja Kiteen Puhoksen satamissa.

Rahtilaivaliikenne on kasvanut tänä vuonna noin neljänneksen viime vuodesta. Enocellin Uimaharjun tehtaan selluloosakuljetukset ovat lisänneet rahdin määrää eniten. Tämän vuoden aikana sellua on laivattu noin 90 000 tonnia.

Joensuun syväsatamassa oli marraskuun loppuun mennessä käynyt 70 laivaa ja Puhoksen satamassa 27.

Lähde: http://www.yle.fi