VR Group, maaperä ja maisema

Maaperän ja maiseman parhaaksi

Haluamme ehkäistä maaperän pilaantumista ja edistää asemaympäristöjen viihtyisyyttä. Olemme myös työskennelleet radanvarsien perinnemaisemien hyväksi.   

Maaperä

VR Group on sitoutunut siihen, ettei sen toiminta aiheuta maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

Takanamme on pitkä toimintahistoria. Olemme jo vuosien ajan puhdistaneet maata, joka on aikoinaan pilaantunut kaluston kunnossapidon tai tankkauksen vuoksi.

Olemme esimerkiksi kunnostaneet dieselveturien tankkauspaikat ja jakeluvarastot ja poistaneet maanalaiset polttoainesäiliöt.

Jotta voimme saavuttaa tavoitteemme, jatkamme maaperän puhdistamista maankäytön muutosten ja rakentamisen yhteydessä sekä katselmusten ja tutkimusten perusteella.

Vaarallisten aineiden kuljetukset

VR Group kuljettaa vaaralliseksi luokiteltuja aineita enimmäkseen junilla, ja kuljetukset painottuvat Itä-Suomeen.

Huolehdimme vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuudesta ennaltaehkäisy- ja varautumistoimin.

Olemme esimerkiksi tarkastaneet vaunuja ja kouluttaneet henkilöstöä. Olemme myös tehneet ratapihoille turvallisuusselvityksiä ja pelastussuunnitelmia.

Tavoitteenamme on, ettei vaarallisten aineiden kuljetuksissa tai kemikaaleja käytettäessä satu merkittäviä vuotoja, jotka aiheuttavat maaperän pilaantumista.

Siisteys ja viihtyisyys

Siisteys on tärkeää sekä viihtyisyyden että turvallisuuden kannalta – niin junissa, asemilla, konepajoilla, varikoilla, työmailla kuin terminaaleissa. 

Tavoitteenamme on lisätä matkustajien tyytyväisyyttä junien ja asemien siisteyteen. Lisäksi haluamme parantaa asemaympäristöjen viheralueiden suunnittelua ja kunnossapitoa.