Palkitsevaa työtä

Rahalla on väliä, mutta niin on työn sisällölläkin.

Meillä tehdystä työstä maksetaan kilpailukykyistä palkkaa ja tavoitteiden saavuttamisesta palkitaan.

Ajattelemme niin, että myös mahdollisuus kehittää itseään, vahvistaa ammattitaitoaan ja osallistua työpaikan kehittämiseen toimivat kannustimina. Kun työ tuntuu merkitykselliseltä, sopivan haasteelliselta ja inspiroivalta, se myös palkitsee.

Pyrimme tarjoamaan joustoa henkilöstömme erilaisiin elämäntilanteisiin esimerkiksi vuoro-, osa-aika ja etätyön sekä vuorotteluvapaiden keinoin.